Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Google

Google Powermeter.
Ekovahti. Google lanseerasi viime syksynä sähkönkulutusta seuraavan Powermeter-sovelluksen.Google

Ekovahti. Google lanseerasi viime syksynä sähkönkulutusta seuraavan Powermeter-sovelluksen.

Google tähtää energiamarkkinoille

11.1.2010 15.41

Lasse Leipola

Google aikoo laajentaa toimintaansa energiamarkkinoille.

CNET-teknologia sivuston mukaan Google perusti joulukuussa Google Energy -sisaryhtiön, joka anoo Yhdysvalloissa lupaa energian ostamiseen ja myymiseen.

Googlen edustajan mukaan energiamarkkinoilla toimiminen auttaa yhtiötä pienentämään hiilijalanjälkeään.

Hankkeen tavoitteena on helpottaa uusiutuvan energian hankkimista.

”Nykyisin emme pysty ostamaan riittävästi uusiutuvaa energiaa kohtuullisella hinnalla”, Googlen Niki Fenwick sanoo.

Googlen tavoitteena on olla toimintojensa osalta täysin hiilineutraali. Sillä muun muassa on päämajassaan 1,6 megawatin aurinkovoimala.

Ainakaan toistaiseksi Google ei aio ryhtyä varsinaiseksi energiayhtiöksi.

”Meillä ei ole asiasta varsinaisia suunnitelmia. Haluamme kuitenkin luvan ostaa ja myydä sähköä, jos siitä joskus tulee osa liiketoimintaamme”, Fenwick  sanoo CNET-sivustolla.

 




Viite