Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Jukka Salmela / Metsähallitus

Malaise-pyydys Savukoskella.
Ansa. Sääskiä pyydystettiin yhteensä yhdellätoista paikalla niin sanotuilla Malaise-pyydyksillä.Jukka Salmela / Metsähallitus

Ansa. Sääskiä pyydystettiin yhteensä yhdellätoista paikalla niin sanotuilla Malaise-pyydyksillä.

Hämmästyttävä määrä sääskiä jäi kiinni Lapissa viime kesänä

10.10.2012 9.04

Lasse Leipola

Viime kesän surviaissääskiseurannassa löydettiin Lapista yhteensä 256 eri lajien edustajaa. Metsähallituksen tiedotteessa lajimäärää luonnehditaan ”hämmästyttäväksi”.

”Surviaissääskien monimuotoisuus on lähes uskomaton. Suomen lajiston selvittämisessä on vielä paljon tekemistä, puhumattakaan siitä mahdollisuudesta minkä nämä sääsket tarjoavat elinympäristöjen arvottamiselle ja seurannoille”, biologi Lauri Paasivirta sanoo.

Suomesta surviaissääskiä on havaittu kaikkiaan 783 lajia, joista 40 on toistaiseksi tieteelle kuvaamattomia.

Hyönteisinventoinnit ovat osa Metsähallituksen perustyötä lajistotiedon kartuttamiseksi suojelualueilta. Hyönteisselvityksiä on vuonna 2012 kohdennettu niille suojelualueille, joille on muitakin maankäyttöpaineita, etenkin kaivoshankkeita.

luonnonsuojelu  tiede  hyönteiset 




Viite