Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Helsinki kaavailee lentopäästöjensä kompensoimista

20.11.2009 8.00

Laura J. Rantanen

Helsingin ympäristölautakunta päättänee tiistaina esittää kaupunginhallitukselle, että kaupunki alkaa maksaa päästömaksua työntekijöidensä lentomatkoista.

Ehdotuksessa päästömaksut lasketaan vuoden lopussa toteutuneiden lentomatkojen perusteella ja rahat otetaan asianomaisen viraston tai liikelaitoksen matkabudjetista.

Kertyneet rahat on tarkoitus koota erilliseen ilmastorahastoon, josta esimerkiksi koulut, päiväkodit ja yhdistykset voivat saada tukea omiin ilmastohankkeisiinsa.

Suomen kunnista Tampere maksaa jo lentomatkoistaan päästömaksun.

Tampere on tukenut päästömaksuilla esimerkiksi ympäristöhankkeita Tansaniassa noin 10 000 eurolla vuodessa. Tänä vuonna osa päästömaksuista käytetään paikallisiin ilmastohankkeisiin.

ilmastonmuutos  liikenne 




Viite