Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

IL: Hallituksen kohtalo on Anni Sinnemäen käsissä

23.9.2009 9.33

Lasse Leipola

Vihreät ovat avainasemassa hallituksen kohtaloa ratkaistaessa, arvioi Iltalehden pääkirjoitus, jossa ruoditaan vaalirahakohun vaikutuksia eduskunnan ja hallituksen asemaan.

”Tässä asiassa valttikortit ovat vihreiden puheenjohtajan, työministeri Anni Sinnemäen käsissä. Häntä ei sido yhteys skandaaliin eikä porvarillinen solidaarisuus. Heti kun hän katsoo aiheelliseksi lähteä hallituksesta, se hajoaa”, lehti kirjoittaa.

Pääkirjoituksessa arvioidaan, että kokoomus tuskin tekee aloitetta kehumansa hallitusyhteistyön päättämiseksi.

”Jos pääministeri ei pysty omien ja puolueensa vaikeuksien vuoksi vetämään johtopäätöksiä tai testaamaan luottamustaan, on se muiden tehtävä."

Vihreiden euroedustaja Satu Hassi esitti tänään blogissaan, että pääministeri Matti Vanhasen (kesk) tulisi erota. Hän vertasi Vanhasen vaalirahoista noussutta kohua vuoden 2002 tapahtumiin, jolloin kulttuuriministeri Suvi Lindén (kok) joutui eroamaan myönnettyään tukea golfklubille, jonka osakas hän itse oli.

”Näin maallikon silmin Vanhasen tapaus vaikuttaa vielä törkeämmältä, hän on saanut Raha-automaattiyhdistyksen varoista suoraa henkilökohtaista etua, rahaa vaalikampanjaansa. Lindenin golfklubi tuskin sentään koskaan antoi kulttuuriministerille rahaa, tai ainakaan en tiedä että olisi antanut”, Hassi kirjoittaa.

Myös eduskunnan hajottamista ja uusia vaaleja vaativien joukko kasvaa.

Timo Soini (ps) kirjoitti sunnuntaina blogissaan, että uudet eduskuntavaalit olisivat paikallaan. Samaa vaati eilen Raha-automaattiyhdistyksen hallituksen puheenjohtajan paikalta eronnut Jukka Vihriälä (kesk) sekä vihreiden kansanedustaja Jyrki Kasvi.

”Nyt jos koskaan olisi tarve päivänpolitiikan yläpuolella yleensä pysyttelevälle toimijalle, jolla olisi vielä arvovaltaa jäljellä viheltää peli poikki ja tehdä esitys uusien vaalien järjestämisestä. Edellisten vaalikampanjointiin ja sitä seuranneeseen vaalitulokseen kohdistuu liian paljon liian hyviä kysymyksiä”, Kasvi kirjoitti blogissaan.

Pääministeri Vanhanen totesi New Yorkin ilmastokokouksen yhteydessä, ettei eduskunnan hajottaminen ole suunnitelmissa.

”Vaaleissa vaalirahaa kerätään ja niiden lähteet tulevat kiinnostamaan, mutta se ei ehkä riitä eduskunnan hajottamiseen”, Vanhanen sanoi Helsingin Sanomien mukaan.

Kansalaisjärjestö Attac vaati eduskunnan eroa jo elokuussa.

Juttuun on päivitetty Satu Hassin kommentit klo 12.51.

vaalirahoitus 




Viite