Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Sirpa Hertell puhuu alueiden komiteassa.
Neljän vuoden urakka. Sirpa Hertellin valmistelemassa lausunnossa vaadittiin tiukempia ilmastotavoitteita vuodelle 2030.

Neljän vuoden urakka. Sirpa Hertellin valmistelemassa lausunnossa vaadittiin tiukempia ilmastotavoitteita vuodelle 2030.

Ilmastopolitiikka kiristää tunnelmaa EU:ssa – pöydällä kolmet erilaiset tavoitteet

4.2.2014 10.02

Petra Piitulainen

Alueiden komitea otti komissiota ja parlamenttia tiukemman linjan hiilidioksipäästöjen hillitsemiseen. Kaikki tähän mennessä kantansa ilmoittaneet EU-instituutiot ovat olleet leikkauksista eri mieltä.

EU:n Alueiden komitea äänesti omista tavoitteistaan ilmasto- ja energiapakettiin viime torstaina Brysselissä. Merkittävin ilmastopoliittinen linjaus koski hiilidioksipäästöjen tasoa. Uusiutuvan energian ja energiatehokkuuden lisäämiseen ei lausunnossa esitetä prosentteja, mutta osatavoitteet halutaan jäsenmaita sitoviksi.

Lausunnon valmistellut Sirpa Hertell (vihr., PPE) on tyytyväinen tulokseen:

”Raporttini hyväksyminen sekä oikeiston että vasemmiston äänillä oli työvoitto. Alueiden komitean kunnianhimoiset päästövähennystavoitteet osoittavat, että ruohonjuuritasolla tiedetään, mikä komissiolta ja parlamentilta näyttää unohtuneen.”

Asiaa tammikuussa valiokuntatasolla käsitellyt Euroopan parlamentti ja nyt myös Alueiden komitea pitävät komission esittämiä ilmastopaketin tavoitteita kunnianhimottomina, sillä jäsenmaat näyttävät pääsevän aikaisemmin asetettuihin tavoitteisiin, vaikka edellistä sopimusta on vielä kuusi vuotta jäljellä.

Maaliskuussa tavoitteisiin vuoden 2030 tavoitteisiin ottaa kantaa vielä Euroopan neuvosto. Varsinaisen lainsäädännön valmistelu jää uudelle, kesällä muodotettavalle komissiolle ja varsinainen työ alkaa vasta syksyllä.

Päästötavoitteista eri mieltä

Jo sovittu ja melkein saavutettu: Niin sanottu 20-20-20 malli vuoteen 2020 mennessä, eli hiilidioksidipäästöjä vähennetään 20%, uusiutuvan energia osuus 20% ja energiatehokkuutta lisätään 20%. Seuraavan kymmenen vuoden energia- ja ilmastopolitiikalle on esitetty toisistaan poikkeavia tavoitteita.

Alueiden komitea

  • Hiilidioksidipäästöjä vähenntetään 50% vuoden 1990 tasosta vuoteen 2030 mennessä
  • Uusiutuvan energian käytön lisääminen jäsenmaita sitovaksi
  • Energiatehokkuuden lisääminen jäsenmaita sitovaksi

Euroopan komissio

  • Hiilidioksidipäästöjä vähennettään 40% vuoden 1990 tasosta vuoteen 2030 mennessä
  • Uusiutuvan energian osuus tuotannosta 27%, mutta sitova vain EU-tasolla. Ei jäsenvaltiokohtaisia velvoitteita.
  • Energiatehokkuudelle ei sitovia tavoitteita

Euroopan parlamentti

  • Hiilidioksidipäästöjä vähennettään 40% vuoden 1990 tasosta vuoteen 2030 mennessä
  • Uusiutuvan energian osuus tuotannosta 30% , mutta jäsenmaita sitova
  • Energiatehokkuus parannettava 40% nykyisestä ja jäsenmaita sitova

ilmastonmuutos  päästöt  ilmastopolitiikka 




Viite