Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Stefan Lins (cc-by-sa-2.0)

Tuvalu.
Tuvalu. Julkisen sanan neuvosto ei ota kantaa merenpinnan muutoksiin. Stefan Lins (cc-by-sa-2.0)

Tuvalu. Julkisen sanan neuvosto ei ota kantaa merenpinnan muutoksiin.

Ilmastoskeptikkojen kantelu jäi käsittelemättä

4.12.2008 8.28

Vihreä Lanka

Julkisen sanan neuvosto ei käsittele Ilmastofoorumin tekemää kantelua, jonka mukaan STT:n tekemä ilmastouutinen rikkoi journalistin ohjeita. Ilmastofoorumi on ihmisen vaikutusta ilmastonmuutokseen epäilevä järjestö.

Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Pekka Hyvärinen päätti eilen, että kantelua ei oteta käsittelyyn, koska neuvostolla ei ole edellytyksiä arvioida, onko kyseessä olennainen virhe.

Ilmastofoorumin tekemä kantelu koski kolmea uutisen kohtaa. Järjestön mielestä ajatushautomon yhteenvetoraporttia ei olisi saanut kutsua uutisessa tuoreeksi tutkimukseksi.

Toiseksi uutisessa ei olisi saanut mainita, että ihmiset ovat jättäneet Tuvalussa kotinsa merenpinnan nousun takia, kun merenpinta ei järjestön mukaan ole noussut.

Kolmas kritiikkiä herättänyt kohta oli uutisen väite, jonka mukaan malaria leviää laajemmille alueille ilmastonmuutoksen takia. Ilmastofoorumin mukaan malarian levinneisyys ei riipu keskilämpötilasta.

ilmastonmuutos  media 




Viite