Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

oceana.org

Raportti.
Varoitus. Tuore raportti varoittaa, ettei Itämeren kalastus ole kestävällä pohjalla.oceana.org

Varoitus. Tuore raportti varoittaa, ettei Itämeren kalastus ole kestävällä pohjalla.

Itämeren kalastajien elinkeino vaarassa

12.4.2012 12.53

Lasse Leipola

Kestävää kalastusta edistävät toimenpiteet eivät ole riittäviä Itämerellä, varoittaa meriensuojelujärjestö Oceana.

”On järjetöntä, että Itämerellä ja Kattegatissa pyydetystä yli 50 lajista vain kymmenestä on annettu tieteellinen lausunto ja vain viidellä lajilla on suurin sallittu saalismäärä. Lisäksi tieteellisiä suosituksia jätetään toistuvasti huomioimatta. Esimerkiksi Itämeren lohen, joka on uhanalainen laji, suurin sallittu saalismäärä asetettiin kaksi kertaa suositeltua korkeammaksi”, sanoo pääjohtaja Xavier Pastor Oceanan tiedotteessa.

Järjestö vaatii muun muassa virkistyskalastuksen sisällyttämistä kiintiöihin, tarkempaa valvontaa sekä sivusaaliiden ja niiden poisheittämisen vähentämistä parantamalla pyydysten valikoivuutta.

Järjestö muistuttaa, että Itämeren kalakantojen lisäksi panoksena on myös kalastajien elinkeinon tulevaisuus,

itämeri  kalastus 




Viite