Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Flickr / The U.S. Army (CC-BY)

Humvee Afganistanissa.
Ylämäessä enemmän? Panssaroitu Humvee kuluttaa sadalla kilometrillä noin 70 litraa polttoainetta.Flickr / The U.S. Army (CC-BY)

Ylämäessä enemmän? Panssaroitu Humvee kuluttaa sadalla kilometrillä noin 70 litraa polttoainetta.

Jenkkien armeija haluaa eroon öljyriippuvuudesta

15.12.2009 16.53

Lasse Leipola

Yhdysvaltain armeija aikoo käyttää tulevaisuudessa vähemmän ölyä. Asiasta kertoo Economist-lehti.

Tavoitteen taustalla ei ole ilmastonmuutos tai muut vihreät arvot, vaan raha. Pentagonin mukaan Yhdysvaltain armeijan polttoainekulut olivat peräti 20 miljardia vuonna 2008.

Yhdysvaltain armeija kuluttaa päivittäin sekä Irakissa että Afganistanissa lähes viisi miljoonaa litraa polttoainetta. Esimerkiksi panssaroitu Humvee-maasturi kuluttaa jopa 70 litraa satasella ja Abrams-panssarivaunu pahimmillaan jopa 1 000 litraa.

40 prosenttia polttoaineesta kuluu kuitenkin generaattoreissa, joilla tehdään sähköä. Nyt energiaa on pyritty säästämään muun muassa eristämällä telttoja. Bagdadissa on myös 500-henkinen pataljoona, jonka koekäytössä oleva jätteenpolttolaitos muuttaa jätteen energiaksi.

Myös Yhdysvaltojen laivasto pyrkii vähentämään öljyriippuvuutta. Se muun muassa kokeilee biopolttoaineita sekä laivoissa että Hornet-hävittäjissä. Lokakuussa laskettiin vesille USS Makin Island, joka on ensimmäinen hybridisotalaiva.

öljy 




Viite