Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Joka kymmenennelle sudelle kuolemantuomio? ”Arinkin yksilö saattaa tulla tuomituksi”

18.2.2013 8.33

Lasse Leipola

Ympäristöjärjestöt vetoavat maa- ja metsätalousministeriöön, jotta se vetäisi pois esityksen sudenkaatolupien lisäämisestä. Ministeriö on esittänyt viittä lupaa aiemmin käyttämättä jääneiden seitsemän lisäksi. Rktl:n tuoreen arvion mukaan Suomessa on enää 120–135 sutta, joten kiintiö vastaisi kymmenesosaa koko kannasta.

”"Suomen susikannan romahdus uhkaa myös kannan perinnöllistä elinkelpoisuutta, koska samaan aikaan kannan romahduksen kanssa susien muutto Venäjältä on merkittävästi vähentynyt. Nyt ei ole varaa menettää enää yhtään lisääntyvää laumaa, vaan susikannan väheneminen on käännettävä nousuun", WWF:n ohjelmajohtaja Petteri Tolvanen sanoo järjestöjen tiedotteessa.

Luonto-Liitto ja Suomen luonnonsuojeluliitto ovat WWF:n kanssa yhtä mieltä siitä, että maa- ja metsätalousministeriön tulisi kampanjoida salametsästystä vastaan ja lisätä valistusta. Järjestöt ehdottavat esimerkiksi riistan ruokintapaikkojen poistamista asutuksen läheisyydestä.

”Ihan tavallinen susikin jättää silloin tällöin jälkensä pihapiiriin tai sen ympäristöön. Tutkimuksissa pihavierailujen on todettu olevan äärettömän harvinaisia. Silti arinkin yksilö saattaa tulla tuomituksi ongelmalliseksi pihasudeksi, kun se liikkuu pimeällä pihapiirissä”, Luonto-Liiton susiryhmän Sami Lyytinen sanoo.

luonnonsuojelu  metsästys  sudet 




Viite