Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Wikimedia

Vanhoja julisteita.
Älä tuhlaa. Vanhat sota-ajan opit ovat taas tarpeen.Wikimedia

Älä tuhlaa. Vanhat sota-ajan opit ovat taas tarpeen.

Jopa puolet maailman ruokatuotannosta päätyy jätteeksi

11.1.2013 12.30

Lasse Leipola

Maailmassa tuotetaan vuosittain noin neljä miljardia tonnia ruokaa, josta vain 50–70 prosenttia tulee hyödynnetyksi. Brittiläisen Institute of Mechanical Engineersin tuoreen selvityksen mukaan hävikki johtuu huonoista käytännöistä sadonkorjuussa, varastoinnissa, kuljetuksessa, markkinoinnissa ja jätehuollossa.

Tutkijat ovat myös paikantaneet suurimmat ongelmat kehitysmaissa ja teollisuusmaissa. Heidän mukaansa kehitysmaissa hävikki johtuu erityisesti tuotannon vihreistä, kuten epätarkasta sadonkorjuusta ja huonoista varastointiolosuhteista.

Teollisuusmaissa tuotanto, varastointi ja kuljetus hoidetaan sen sijaan tehokkaasti. Hävikkiä syntyy sen sijaan kaupoissa ja kotitalouksissa.

Kaupat esimerkiksi voivat hylätä suuria eriä syöntikelpoisia elintarvikkeita, jos ne eivät vastaa markkinoinnin tavoitteita. Kuluttajien saataville tuoduista elintarvikkeista osa päätyy jätteeksi muun muassa sen vuoksi, että kaupat kannustavat tarjouksillaan ihmisiä ostamaan ruokaa yli tarpeen.

ruoka 




Viite