Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Kaksi syyttäjää Talvivaaran kimpussa: ”Tarpeellinen järjestely”

12.12.2013 10.31

Sammeli Heikkinen

Talvivaaran esitutkinta Oulun poliisissa venyy ainakin vuoden 2014 toiselle viikolle. Asianomistajien ja epäiltyjen loppulausuntojen antamiseen on aikaa tammikuun 10. päivään saakka. Lisäaikaa on pyydetty kahdesti.

Talvivaaran tapauksen toiseksi syyttäjäksi nimetty Kimmo Vakkala Oulun syyttäjänvirastosta kertoo, että tämän jälkeen juttu tulee syyteharkintaan, jos poliisilla ei ole enää tarvetta lisätutkimuksille. Vakkalan lisäksi Talvivaara-juttuun on nimetty syyttäjäksi Heikki Ylisirniö Itä-Suomen syyttäjänvirastosta.

Vakkala kertoo, ettei kahden syyttäjän käyttäminen ole tavallista.

”Ehkä muutamia kertoja vuodessa näin tehdään koko valtakunnassa. Mutta kun on laaja ja monimutkainen tapaus, niin tämä on tarpeellinen järjestely.”

Poliisi yhdisti useita rikosilmoituksia yhdeksi tutkinnaksi, joka kesti lopulta pari vuotta. Esitutkinta-aineistoa kertyi noin neljätuhatta sivua. Tutkintanimikkeenä on ollut törkeä ympäristön turmeleminen. Epäiltyjä on useita. Tarkkaa määrää poliisi ei ole kertonut.

kaivosteollisuus 




Viite