Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Kanadasta nousemassa likainen buumi

28.12.2010 11.00

Lasse Leipola

Kanadan hallituksen sisäisessä raportissa arvioidaan, että öljyhiekan käyttö lisääntyy, kun helpommin saatavilla olevat öljyvarat käyvät vähiin. Asiasta kertoo kanadalainen The Tyee -sivusto.

Raportin mukaan tuotannosta aiheutuvat ilmansaasteet ja kasvihuonekaasupäästöt tulevat samalla kasvamaan.

Albertan osavaltiossa Kanadassa sijaitseva öljyesiintymä on yksi maailman suurimpia. Alueen tuotannon arvioidaan yli kaksinkertaistuvan noin 1,5 miljoonasta noin 3,8 miljoonaan barreliin seuraavan kymmenen vuoden aikana.

Raportin mukaan öljyhiekka-alueella asuu noin 6 000 Albertan aboriginaalia, joiden mielipiteet öljyntuotannosta ovat jyrkästi jakautuneet: toiset syyttävät sitä terveyshaitoista sekä kala- ja riistakantojen vahingoittamisesta, kun taas toiset saavat siitä elantonsa. Vuonna 2008 ala työllisti noin 1 500 aboriginaalia.

öljyhiekka  päästöt 




Viite