Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Kansalaisjärjestöt suljettiin ulos ilmastokokouksesta

15.12.2009 9.05

Lasse Leipola

Kööpenhaminan ilmastokokouksen ruuhkia pyritään lievittämään sulkemalla suuri osa kansalaisjärjestöistä kokouspaikan ulkopuolelle tästä päivästä lähtien.

”Suurin osa paikan päälle saapuneista jää siis kokonaan ulos kokouksesta. Voin kuvitella, miltä tuntuu matkustaa Kööpenhaminaan toiselta puolelta maapalloa ja todeta Bella Centerin ulkopuolella, että itse kokoustiloihin ei ole mitään asiaa”, Luonto-Liiton pääsihteeri Leo Stranius kirjoittaa Facebookissa.

Jopa tuntien mittaisiksi venyneitä jonoja pidetään yhtenä syynä siihen, että neuvottelut katkesivat eilen iltapäivällä.

Vihreän Langan tietojen mukaan järjestelyjä kiristetään päivä päivältä ja viimeisenä neuvottelupäivänä paikalle pääsee vain 90 kansalaisjärjestöjen edustajaa.

Suomalaiset kansalaisjärjestöt ovat kuitenkin olleet tyytyväisiä neuvottelujen etenemiseen. Ne julkaisivat tänään yhteisen kannanoton, jossa todetaan, että Kööpenhaminan kokouksessa on ensimmäisen viikon aikana onnistuttu luomaan käyttökelpoinen sopimuspohja, jonka avulla on mahdollista edetä neuvotteluissa.

Lausunnon ovat allekirjoittaneet Greenpeace, Kehys, Kirkon Ulkomaanapu, Luonto-Liitto, Natur och Miljö, Maan ystävät, Suomen luonnonsuojeluliitto, Suomen YK-liiton koordinoima Kansalaisten maailmannäyttämö ja WWF.




Viite