Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi Lumo-ohjelman

9.2.2010 9.28

Lasse Leipola

Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi eilen maanantaina luonnon monimuotoisuusohjelman Lumon. Ohjelman tavoitteina on vakiintuneiden lajien ja tärkeimpien luontoalueiden turvaaminen Helsingissä sekä kaikilla kaupungin ulkopaikkakunnilla omistamilla alueilla.

Ohjelman puitteissa perustetaan myös asiantuntijoista ja järjestöedustajista koostuva ohjausryhmä.

Vihreän hallitusryhmän puheenjohtaja Elina Moisio on tyytyväinen siihen, että ohjelma hyväksyttiin. Hänen mielestään on erityisen tärkeää, että kaupunkimetsät rauhoitetaan hakkuilta lintujen pesimäkauden aikana.

Toisessa luonnonsuojelukysymyksessä, Munkkiniemen vaahterametsikön suojelemisessa, vihreät kokivat niukan tappion lukemin 8–7.

”Niukka enemmistö kertoo kuitenkin siitä, että luonnonsuojelu on tärkeää myös muille puolueille”, Moisio sanoo.

luonnonsuojelu 




Viite