Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Rannalle jäi. Juha Luodeslammesta ei tule arkkipiispaa.

Rannalle jäi. Juha Luodeslammesta ei tule arkkipiispaa.

Kehittyvien hiippakuntien Suomi jäi rannalle piispakisassa

15.12.2009 9.28

Lasse Leipola

Facebookissa kannatusta kerännyt Kehittyvien hiippakuntien Suomi ei saanut ehdokastaan Juha Luodeslampea mukaan arkkipiispan vaaliin.

Vantaalainen Luodeslampi olisi halunnut Suomen kirkosta vapaamielisemmän. Kampanjaryhmässä olivat mukana muun muassa kirjailija ja pastori Jaakko Heinimäki sekä kirkon koulutuskeskuksen johtaja Kari Kopperi.

Nyt ehdolla ovat Turun piispa Kari Mäkinen, Mikkelin piispa Seppo Häkkinen ja Oulun piispa Samuel Salmi sekä turkulaiset kirkkoherrat Martti Hirvonen ja Jouni Lehikoinen. Lisäksi ehdolla ovat Helsingin yliopiston professori Miikka Ruokanen ja Suomen lähetysseuran johtaja Seppo Rissanen.

Vaalin ensimmäinen kierros käydään helmikuussa ja toinen maaliskuussa. Uusi arkkipiispa aloittaa tehtävässään kesäkuun alussa, kun nykyinen arkkipiispa Jukka Paarma jää eläkkeelle.

uskonto 




Viite