Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Keskustalla outo liitto liberaalien EU-intoilijoiden kanssa

2.5.2014 11.21

Jukka Vahti

Keskustan kuuluminen liittovaltiomieliseen ja maataloustukiin kriittisesti suhtautuvaan liberaaliryhmään on perinteinen paraatiesimerkki suomalaispuolueiden erikoisista ryhmävalinnoista Brysselissä.

Liberaaliryhmässä on paljon federalisteja, jotka kannattavat EU:n vallan kasvattamista suhteessa jäsenmaihin. Keskustassa taas on vahva EU-skeptinen siipensä, johon kuuluu muun muassa Paavo Väyrynen.

Suomessa keskustalaiset pyrkivät vähättelemään ristiriitoja. Kuluneen vaalikauden alussa jännitteet nousivat pintaan, kun keskustan meppi Hannu Takkula ehdotti puolueelle ryhmänvaihtoa.

”Suhteessa keskustaan liberaaliryhmä on hyvin liittovaltiohenkinen ja EU-myönteinen. Tämä asetelma tosin näkyy käsittääkseni enemmän näin vaalien aikaan kuin käytännössä parlamenttityössä”, valtio-opin professori Tapio Raunio sanoo.

Keskustalaisten meppien äänestysuskollisuus ryhmälleen on vaihdellut: siinä missä Takkula on ollut vain 85-prosenttisesti samaa mieltä ryhmänsä kanssa, Anneli Jäätteenmäen prosentti on 91 ja Riikka Pakarisen yli 95.




Viite