Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Kiistellyn päästötutkimuksen tekijän mielestä Soininvaara on "väärillä jäljillä"

26.5.2011 13.19

Anu-Elina Lehti

Helsingin Sanomien sunnuntaisivut uutisoivat viime viikolla Aalto-yliopiston tekemästä tutkimuksesta, jonka mukaan kaupunkien tiiviimmästä asutuksesta seuraavat suuremmat päästöt kuin maaseutumaisesta, harvemmasta asutuksesta.

Jutusta syntyi kohu, sillä tiivistä rakentamista on totuttu pitämään yleisesti taajamavaltaista asumista ekologisempana. Esimerkiksi vihreiden kansanedustaja Osmo Soininvaara moitti blogissaan HS:n uutisointia huuhaaksi. Hänen mukaansa tiiviin kaupunkirakenteen päästöt olivat seurausta kaupunkilaisten varakkuudesta, eivät kaupunkirakenteesta.

Uutisoiko Helsingin Sanomat tutkimuksen oikein kiinteistöliiketoiminnan professori Seppo Junnila?

"Liian vaikea vastattavaksi, tuosta voi nyt vääntää mitä tahansa. En ole tottunut tällaiseen lehdistöjuttuun ja tämä puhelinhaastattelu tuntuu vieraalta."

Soininvaaran mukaan jutussa esitetty johtopäätös siitä, että sähkölämmitys olisi kaukolämpöä vähäpäästöisempää on väärä. Hänen mukaansa tutkimuksessa olisi pitänyt käyttää jakolaskun sijaan derivointia. Miten vastaat kritiikkiin?

"Derivointia ei vain saada koskaan vedenpitäväksi. Tälle mittaustavalle voidaan löytää arvoperusteita, mutta ei loogisia perusteita. Se on tärkeä kysymys jota tulee pohtia. Toistaiseksi derivoinnilla tuloksia ei ole saatu loogisesti niin pysyviksi. Soininvaara on väärillä jäljillä, mutta hänen mielipiteensä on relevantti."

päästöt 




Viite