Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Myrsky Berliinissä.
Voittaja. Elokuvan filmaukset veivät Myrsky-koiran Berliinin muurille.

Voittaja. Elokuvan filmaukset veivät Myrsky-koiran Berliinin muurille.

Myrsky-koira voitti eläinsuojelupalkinnon

25.11.2008 12.06

Vihreä Lanka

Helsingin eläinsuojeluyhdistys Hesy on palkinnut Myrsky-koiran Topelius-eläinsuojelupalkinnolla. Yhdessä Myrskyn kanssa palkittiin omistaja ja nimikkoelokuvan tuottaja-käsikirjoittaja Marko Rauhala.

Myrsky-elokuvassa halusin käyttää eläinten tenhovoimaa tavalla, josta myös eläimet hyötyisivät. Elokuva on suunnattu erityisesti lapsille, sillä uskon, että eläimistä huolehtiminen auttaa lasta kasvattamaan myötäelämisen kykyä”, Rauhala sanoo.

Marko Rauhala ja hänen kaukaasianpaimenkoiransa Myrsky ovat tukeneet kodittomia eläimiä lahjoittamalla esiintymispalkkioitaan Hesylle sekä esiintymällä yhdistyksen tilaisuuksissa.

”Myrsky-elokuva muistuttaa hienosti siitä, kuinka suuri vastuu ihmisellä on ottamastaan lemmikistä”, sanoo Hesyn puheenjohtaja Hannele Luukkainen.

Kaisa Rastimon ohjaaman Myrsky-elokuvan on nähnyt jo yli 100 000 katsojaa, ja se on palkittu kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla. Elokuva sai ensi-iltansa elokuussa, ja se ilmestyy DVD:llä joulukuun 8. päivä.

134. vuotispäiväänsä tänään tiistaina viettävän Hesyn jakama Topelius-palkinto on myönnetty aiemmin muun muassa pääkaupunkiseudun pelastuslaitoksille, kirjailija Leena Krohnille, toimittaja Mirja Pyykölle ja elokuvaohjaaja Aki Kaurismäelle.

 



Haluatko lukea lisää Lankaa? Tilaa nyt uusi viikoittainen uutiskirje täältä.