Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Sammeli Heikkinen

Lintu.
Nähty! Ensi viikonloppuna bongataan.Sammeli Heikkinen

Nähty! Ensi viikonloppuna bongataan.

Koko kansa halutaan viikonloppuna mukaan lintututkimukseen

26.1.2012 9.25

Sammeli Heikkinen

Tänä viikonloppuna voi taas osallistua Suomen suurimpaan lintuharrastustapahtumaan.

Birdlife Suomen järjestämässä Pihabongaus-tapahtumassa tarkkaillaan tunnin ajan lintuja omalla – tai jonkun toisen – kotipihalla.

Kyseessä ei ole kilpailu, vaan tuloksista saadaan tietoa muun muassa eri lajien tiheydestä ja yksilömääristä. Viime vuonna tapahtumaan osallistui yli 15 000 ihmistä.

Pihabongaustunnin voi viettää tammikuun viimeisenä viikonloppuna lauantaina tai sunnuntaina.

Osallistumisohjeet ovat osoitteessa www.pihabongaus.fi.




Viite