Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Kuka käärii rahat risupaketista?

6.5.2010 15.25

Hannu Hallamaa

Syöttötariffit eli takuuhinnat merkitsevät sitä, että etenkin tuulivoimarakentaminen ja sahojen energiantuotanto kasvavat nopeasti.

”Suurimpia hyötyjiä ovat ne, jotka rakentavat energiantuotantokapasiteettia, jos vain osaavat hoitaa bisneksen hyvin. Suurten energiayhtiöiden lisäksi hyötyvät pienemmät energiaosuuskunnat, joiden jäseninä on usein metsänomistajia”, kehittämisasiantuntija Jakob Donner-Amnell Itä-Suomen yliopistosta sanoo.

Suuria tuulivoimahankkeita on vireillä esimerkiksi Fortumilla, metsäteollisuuden omistamalla Pohjolan Voimalla ja alueellisilla energiayhtiöllä. Laitevalmistajista hyvissä asemissa ovat esimerkiksi Winwind, Moventas ja ABB.

”Tuulivoiman tuotannon ja laitteiden valmistuksen ympärillä liikkuu suuria rahavirtoja”, Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen VTT:n teknologiajohtaja Satu Helynen sanoo.

Metsähakkeen tuotantoketjuun raha leviää tasaisemmin. Helynen arvioi, että metsänomistajien hyöty jää korjaus- ja haketusketjua pienemmäksi. Harvesterien valmistajat, kuten Ponsse ja John Deere, taas kiittävät kasvaneesta kysynnästä.


Lisää aiheesta:



Viite