Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Lentämisen päästökauppa pillastutti suurvallat

12.1.2012 12.50

Lasse Leipola

Kiinalaiset ja yhdysvaltalaiset lentoyhtiöt ovat ryhtyneet taistoon EU:n päästökauppaa vastaan. Tammikuun alussa käynnistynyt päästökauppa koskee kaikkia lentoja, jotka joko lähtevät EU:n alueelta tai päätyvät sinne. Päästökaupasta kieltäytyviä uhkaa jopa EU-lentokenttien käyttökielto.

Uutistoimisto Reuters kertoi alkuviikosta, että presidentti Barack Obaman hallinto on ryhtynyt selvittämään juridisia toimenpiteitä EU:ta vastaan. Lentoyhtiöt American Airlines ja Delta ovat jo varautuneet päästömaksuihin lisäämällä Euroopan lentojen hintoihin kolmen dollarin lisämaksun.

Brittilehti Guardian kertoi viime viikolla, että neljä kiinalaista lentoyhtiötä on kieltäytynyt maksamasta päästöistään. Alkuvaiheessa niitä koskisi lähes sadan miljoonan euron maksu, joka saattaisi kasvaa jopa kolminkertaiseksi vuoteen 2020 mennessä.

Ratkaisun löytymiseen on aikaa reilu vuosi, sillä ensimmäiset maksut erääntyvät maaliskuussa 2013.




Viite