Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Luomun kasvu jatkuu: Viime vuonna peräti 46 prosenttia plussaa

6.2.2012 9.52

Lasse Leipola

Luomutuotteiden osuus nousi viime vuonna 1,2 prosentista 1,7 prosenttiin. Luomumarkkinoiden arvo nousi 46 prosenttia.

”Kasvuprosentti näyttää hyvältä. Olemme iloisia siitä, että yritykset ovat tarttuneet luomuun selkeästi aktiivisemmin", varapuheenjohtaja Jukka Lassila kommentoi Luomuliiton tiedotteessa.

Nielsenin Kuluttajapaneelin mukaan tiettyjen tuoteryhmien, kuten kananmunien, sienien ja hiutaleiden, osuudet hipovat jo kymmentä prosenttia. Täysin uusina tuoteryhminä vertailuun nousivat luomukeskioluet ja luomujäätelöt, joiden osuus oli vielä vuonna 2010 nollassa. Nyt oluiden osuus oli 0,6 prosenttia ja jäätelöiden 0,3 prosenttiin.

Lassilan mukaan monissa tuoteryhmissä kysyntää on enemmän kuin tarjontaa ja joissakin tuoteryhmissä ulkomaiset tuotteet valtaavat siksi markkinoita.

”Tämä voi olla monessa tuoteryhmässä vain välivaihe, kun kotimaiset yritykset valmistautuvat tuomaan uusia tuotteita markkinoille. Joka tapauksessa on tärkeää, että suomalaisen luomutuotannon kasvua vauhdittavat nyt niin kuluttajat, tuottajat kuin yrityksetkin”, Lassila sanoo.

ruoka  luomu 




Viite