Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Miten kävi viimeksi?

30.4.2014 12.06

Juha Honkonen

Vihreiden nykyinen, lajissaan ensimmäinen poliittinen ohjelma on vuodelta 2010. Siinä linjattiin puolueen tavoitteita meneillään olevalle vaalikaudelle. Kuinka hyvin linjauksia saatiin läpi viimeisiään vetelevään hallitusohjelmaan? Tässä poimintoja.

  • Ympäristöä käsittelevästä osasta ohjelmaan puskettiin vihreiden yksi tärkeimmistä tavoitteista, ilmastolaki. Maatalouden päästöille vaadittiin sitovia vähennystavoitteita – niitä ei saatu. Autoveron vääntö ympäristöystävälliseen suuntaan meni läpi.
  • Kehitysavussa haluttiin painottaa ihmisoikeuksia. Tässä onnistuttiin.
  • Sekä poliittisessa ohjelmassa että hallitusohjelmassa vaaditaan monessa yhteydessä tasavertaisuutta ihmisten välille. Tavoitetta tasa-arvoisesta avioliitosta ei saatu hallitusohjelmaan.
  • Vihreät tavoittelivat ohjelmassaan perustuloa, mutta hallitusneuvotteluissa se ei iskenyt tulta. Läpi sen sijaan saatiin tuloerojen kaventaminen muun muassa pääomaverotusta kiristämällä.
  • Suurin osa poliittisesta ohjelmasta on epäkonkreettista julistusta. On tulkinnanvaraista, kuinka hyvin sellaista on saatu läpi. ”Haluamme maailman, jossa lasten on hyvä elää.”




Viite