Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

iStockphoto

Vihreää työtä. Ympäristöä parantamalla voi myös tienata. iStockphoto

Vihreää työtä. Ympäristöä parantamalla voi myös tienata.

Näissä vihreissä ammateissa tienaat hyvin

3.11.2008 8.40

Lasse Leipola

Vuoden 2007 verotiedot tulevat julki tänään, ja suuret mediat julkaisevat yritysjohtajien ja julkkisten tuloja. Myös ympäristöalalla voi tienata mukavasti.

Talouslehti Forbes on listannut vihreitä töitä, joista maksetaan yli 100 000 dollaria vuodessa. Summa vastaa noin 6 500 euron kuukausipalkkaa. Vertailun vuoksi esimerkiksi kansanedustajan minimipalkka on 5 860 euroa.

Suomessa ympäristöammateista ei makseta yhtä hyvin. Edellä mainituista ainoastaan lakimiesten keskipalkka nousee kokemuksen myötä yli 6 000 euroon.

Akavan tekemän selvityksen mukaan esimerkiksi ympäristöalan asiantuntija- ja tutkimustehtävistä maksetaan noin 2 900–3 500 euroa kuukaudessa.

Hulppeisiin kuukausiansioihin eivät pääse myöskään meteorologit, joiden keskipalkka oli viime vuoden lopussa 3 375 euroa. Metsänhoitajien keskipalkka on noin 4 100 euroa.

Eläinlääkärit voivat päästä kymmenen vuoden kokemuksella yli 5 000 euron kuukausipalkkaan ja biokemistien keskipalkka on noin 4 000 euroa.

Diplomi-insinöörien ja ekonomien keskipalkat vaihtelevat työkokemuksesta riippuen 2 700–6 000 välillä. Tavallisten insinöörien keskipalkat vaihtelevat 2 300–4 000 euron välillä. 

Rahakkaimmat
viherammatti:

  • ilmastotutkija tai ympäristömeteorologi
  • kaupallinen tai teollinen suunnittelija
  • uusiutuvan energian johtaja
  • vanhempi kaupunkisuunnittelija
  • vanhempi vesitutkija
  • ympäristöasiantuntija tai -tutkija
  • ympäristöinsinööri
  • ympäristöjuristi
  • ympäristöpäällikkö
  • ympäristösuojelun tutkija

Lähde: Forbes.




Viite