Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Niinistö: Konneveden kansallispuisto voisi toteutua nopeimmin

28.11.2012 15.45

Sammeli Heikkinen

Neljästä jatkoon päässeestä kansallispuistohankkeesta Konneveden puistoehdotukseen liittyy vähiten avoimia kysymyksiä, arvioi ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.)

"Konneveden hanke on erittäin toteuttamiskelpoinen. Pitäisin selvänä, että vuoden 2013 lopulla tai 2014 kansallispuistoa koskevaa lakia voitaisiin päästä valmistelemaan."

Niinistö ei kuitenkaan tässä vaiheessa luvannut, että mikään hankkeista etenee kansallispuistoksi saakka, etenkään tämän hallituskauden aikana.

"Uudesta kansallispuistosta ei ole kirjausta hallitusohjelmassa. Siksi kaikille päätöksille on oltava laaja tuki, jotta ne ovat toteutettavissa."

Sinänsä kansallispuisto tai -puistoja voitaisiin Niinistön mukaan ehtiä perustaa jo tämän hallituksen aikana.

Porkkalan puistohanke on ollut pinnalla pitkään ja ympäristöihmiset ovat ajaneet sitä aktiivisesti. Se ei päässyt neljän jatkohankkeen joukkoon, mutta sitä tarkastellaan parin vuoden päästä osana Suomenlahden kansallispuistoselvitystä.

Luonnonsuojeluasiantuntija Tapani Veistola Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiristä vakuutti, että ratkaisu on tyydyttävä.

"Odotimmekin tällaista ratkaisua ja se on hyvä. Uskomme, että puisto toteutuu sitä kautta."

luonnonsuojelu  kansallispuistot 




Viite