Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Nuorisojärjestöissä kuohuu: Vihainen kirje ministerille

4.4.2012 11.53

Lasse Leipola

Vihreiden, perussuomalaisten ja kristillisten nuorisojärjestöt haluavat kulttuuriministeri Paavo Arhinmäeltä (vas) selvitystä poliittisille nuorisojärjestöille annettavien tukien jakoperusteista.

”Herra ministeri, myönsitte tällä viikolla 11,7 miljoonaa euroa yleisavustuksia valtakunnallisille nuorisojärjestöille ja nuorisotyön palvelujärjestöille. Määrä oli yli miljoona euroa pienempi kuin viime vuonna. Tiedostamme talouden hankalan tilan ja ymmärrämme säästötarpeen”, järjestöjen yhteisessä avoimessa kirjeessä todetaan.

Järjestöt toivovat kuitenkin avoimmuutta ja tasapuolisuutta jakoperusteisiin.

”Nykymuotoinen järjestely toimii käytännössä niin, että ensin järjestö järjestää yleisavustuksena saadulla rahalla toimintaa. Seuraavaksi tuolla samalla rahalla järjestetyllä toiminnalla perustellaan yleisavustuksen saamista. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että toiminnan määrän ja laadun lisääminen vaatii rahaa, mutta rahaa ei saa, jos toiminnan määrää ja laatua ei lisää. Järjestöjen rahoitus näyttääkin olevan piilotelluin kriteerein jaettu ja itseään ruokkiva kierre. Me allekirjoittaneet järjestöt haluamme, että tilanne korjataan pikimmiten.”

Kaikkein räikein ero on eduskuntapaikoissa lähes samansuuruisten keskustan (35 paikkaa) ja perussuomalaisten (39 paikkaa) nuorisojärjestöjen välillä. Perussuomalaiset saavat viime vuoden vaalivoitosta huolimatta vain 15 000 euroa vuodessa, kun taas keskustan nuorisojärjestöt saavat peräti 731 000 euroa.

Nuorisojärjestöjen suuttumuksesta uutisoi ensimmäisenä Yle.

Arhinmäeltä halutaan vastaukset näihin kysymyksiin

  • Oletteko sitä mieltä, että tuet jaetaan nykyjärjestelyssä oikeudenmukaisesti?
  • Jos ette, miten tilanne tulisi mielestänne korjata?
  • Miksi tukien jakoa valmistelleen työryhmän perusteluita ei esitetä julkisuuteen?




Viite