Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Näin jätteet tuovat täytettä valtion kassaan

26.8.2010 14.28

Hanna Eriksson

  • Jätevero nousee kahdessa vaiheessa. Ensi vuonna vero nousee nykyisestä 30 eurosta tonnilta 40 euroon. Vuonna 2013 jätevero on 50 euroa jätetonnilta.
  • Jos ehdotus toteutuu, jäteveron tuotto nousee nykyisestä noin 55 miljoonasta eurosta 120 miljoonaan euroon vuonna 2013. Tuotto olisi hieman pienempi kuin esimerkiksi arpajaisveron tuotto.
  • Verotettavien kaatopaikkojen määrä nousee 61:sta sataan.
  • Suomessa tuotettiin jätettä noin 74 miljoonaa tonnia vuonna 2007. Jäteveron piirissä oli vuonna 2009 1,9 miljoonaa tonnia jätettä.

jätteet  verotus 


Lisää aiheesta:



Viite