Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Ode varoittaa persuista: Protestin kanssa voi joutua elämään neljä vuotta

15.4.2011 9.45

Lasse Leipola

Vihreiden ehdokas Osmo Soininvaara muistuttaa tänään perjantaina ilmestyneessä Vihreässä Langassa, että perussuomalaisten äänestäminen protestina voi mennä pitkäksi ja sen kanssa voi joutua elämään neljä vuotta.

”Moni perussuomalaisten äänestämistä harkitseva ei tosissaan tue heidän tavoitteitaan. Haluaapahan vain näpäyttää päättäjiä”, Soininvaara kirjoittaa.

Hän pelkää, että sivistystä arvostava, vapaamielinen, humaani, kansainvälisesti avoin ja eteenpäin katsova suunta on uhattuna, vaikka perussuomalaisten maanvyörymävoittoa ei tulisi.

”Perussuomalaisuus on tarttunut myös muihin puolueisiin. Suvaitsemattomat ja autoritaariset mielipiteet ovat nousseet pinnalle myös kokoomuksessa, keskustassa, demareissa ja jopa vasemmistoliitossa”, Soininvaara kirjoittaa.

Hänen mukaansa vihreiden vaalivoitto olisi merkki siitä, että suomalaiset eivät halua kääntyä menneisyyteen.

eduskuntavaalit 




Viite