Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Lehtikuva Oy/Valtioneuvoston Kanslia

Matti Vanhanen.
Rikostutkinta? Matti Vanhasen toiminta menee seuraavaksi perustuslakivaliokunnan tutkittavaksi.Lehtikuva Oy/Valtioneuvoston Kanslia

Rikostutkinta? Matti Vanhasen toiminta menee seuraavaksi perustuslakivaliokunnan tutkittavaksi.

Oikeuskansleri esittää rikostutkintaa Matti Vanhasen esteellisyydestä

16.9.2010 10.16

Lasse Leipola

Oikeuskansleri Jaakko Jonkka katsoo, että Matti Vanhanen (kesk) oli pääministerinä esteellinen osallistumaan valtioneuvoston yleisistuntoihin, joissa päätettiin Raha-automaattiyhdistyksen avustusten myöntämisestä Nuorisosäätiölle.

Esteellisyysepäilyjen taustalla on yli 20 000 euron vaalituki, jonka Nuorisosäätiö maksoi Vanhaselle vuoden 2006 presidentinvaalien alla.

Jonkan mielestä asia on arvioitava myös rikosoikeudellisesti.

”Lainsäädännön mukaan oikeuskanslerilla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta käynnistää valtioneuvoston jäsenen menettelyä koskevaa esitutkintaa”, oikeuskansalerin tiedotteessa todetaan.

”Esitutkinnan käynnistäminen on vain perustuslakivaliokunnan harkinnassa. Asian perusteelliselle selvittämiselle on aito tarve, sillä kyse on yhteiskunnallisesti merkittävää valtaa käytettäessä tapahtuneen epäillyn lainvastaisuuden tutkinnasta.”

Pian oikeuskanslerin ilmoituksen jälkeen Matti Vanhanen antoi asiasta oman tiedotteensa.

”Nyt tämän harkinta siirtyy perustuslakivaliokunnalle, enkä oman oikeusturvani takia ota kanslerin päätöksessä esittämiin arvioihin julkisesti kantaa. Esitän näkemykseni ja tietoni perustuslakivaliokunnalle valiokunnan sitä kysyessä”, Matti Vanhanen kommentoi.

Ilta-Sanomien mukaan perustuslakivaliokunta aloittaa asian käsittelyn ensi tiistaina.

Matti Vanhasen oikeuskanslerille antamia selvityksiä ei toistaiseksi julkaista. Perustuslakivaliokunta voi halutessaan julkistaa materiaalin.

Juttua on päivitetty klo 11.15 Matti Vanhasen kommenttien osalta.




Viite