Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Päästöhankkeet kehitysmaissa saattavat lisätä päästöjä

30.11.2010 9.51

Saija Räsänen

Teollisuusmaiden päästövähennyshankkeet kehitysmaissa saattavat jopa lisätä kasvihuonekaasujen päästöjä, arvioidaan Finnwatchin tuoreessa raportissa.

Raportti tarkastelee Kioton ilmastoneuvotteluissa luotua puhtaan kehityksen mekanismia, jonka avulla teollisuusmaat ja niiden yritykset voivat korvata omia päästöleikkauksiaan kehitysmaissa toteutettavien päästövähennyshankkeiden avulla.

"Jos hankkeet eivät todella vähennä päästöjä, hankkeesta hyötyvä teollisuusmaa tai sen yritys voi jatkaa saastuttamista aiheettomasti myönnettyjen päästövähennysten turvin", sanoo Finnwatchin toiminnanjohtaja Janne Sivonen.

Raportti arvostelee esimerkiksi hankkeita, joissa tuhotaan jääkaappien ja ilmastointilaitteiden kylmäaineiden tuotannossa syntyvää kasvihuonekaasu fluoroformia. Puhtaan kehityksen mekanismi on tehnyt fluoroformin tuhoamisesta niin kannattavaa, että yrityksille on kannattavaa jatkaa sen tuotantoa.

Päästöjen leikkaamisen lisäksi mekanismin on tarkoitus edistää kestävää kehitystä myös hankkeen isäntämaassa, mutta raportin mukaan tulokset ovat jääneet laihoiksi.

ilmastonmuutos 




Viite