Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Paikallisgallupit povaavat vihreille selvää tappiota

17.4.2011 10.40

Juha Honkonen

Vaalipiirien viimeisimpien kannatusmittausten mukaan vihreille olisi tulossa eduskuntavaaleissa kolmen paikan menetys.

Helsingin Sanomien maaliskuun tutkimuksen mukaan puolue saisi Helsingissä viisi ja Uudellamaalla kolme paikkaa. Jälkimmäinen tietäisi yhden paikan tappiota viime vaaleihin nähden.

Myös Varsinais-Suomesta ja Hämeestä lähtisi yksi edustajapaikka. Näin povaavat Turun Sanomien maaliskuinen ja Hämeen Sanomien huhtikuun alun mittaus.

Ainoa positiivinen tulos tulisi Pirkanmaalta: Tamperelainen mittasi vihreille alkuvuodesta yhden paikan lisäyksen yhdestä kahteen. Oulun vaalipiirissä puolue on Kalevan maaliskuun kyselyn mukaan säilyttämässä yhden paikkansa.

Vastoin ennakko-oletuksia yhtään edustajaa ei olekaan tulossa Keski-Suomeen (Keskisuomalainen, maaliskuu), Pohjois-Savoon (Savon Sanomat, maaliskuu), Etelä-Savoon (Länsi- ja Itä-Savo, huhtikuu) eikä Kymeen (Sanoman Lehtimedia, maaliskuu).

Lappi, Pohjois-Karjala ja Satakunta ovat odotetusti jäämässä ilman edustajaa (Lapin Kansa, Karjalainen ja Satakunnan Kansa).

Kaiken kaikkiaan edustajia olisi tulossa Vihreän liiton listoilta 12, kun viime eduskuntavaaleissa tulos oli 15 edustajaa.

Vain harva mittaus on kuitenkin tehty huhtikuussa, joten puolueen väki saattaa vielä yllättyä sunnuntai-iltana.

eduskuntavaalit 




Viite