Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Perussuomalaiset ehdottavat kerjäämisen kriminalisointia

4.6.2012 11.57

Lasse Leipola

Perussuomalaisten kansanedustajat Tom Packalén, Jussi Halla-aho ja Olli Immonen ovat jättämässä lakialoitetta, jolla kielletään kerjääminen sakkorangaistuksen uhalla.

”Aloitteen perusteena on Suomen nykytilanne, jossa lähinnä Bulgarian ja Romanian romaniväestön suorittama kerjääminen on lisääntynyt voimakkaasti käyden samalla aggressiivisemmaksi. Kerjääminen on järjestäytynyttä toimintaa, jossa hyväksikäytön lisäksi on ihmiskaupan piirteitä. Kerjäläisilmiöön liittyy myös poliisia työllistävää oheisrikollisuutta, kuten tutkittavia varkauksia, pahoinpitelyitä ja seksuaalirikoksia”, kansanedustajien yhteisessä tiedotteessa todetaan.

Aggressiivisen kerjäämisen kieltoa valmisteltiin edellisessä hallituksessa, mutta se jäi toteutumatta, koska eduskunnan perustuslakivaliokunta ei ehtinyt antaa asiasta lausuntoaan vaalikauden lopun kiireissä. Tuolloin käsitelty esitys olisi koskenut vain kerjäämistä, johon liittyy esimerkiksi vaatteista nykimistä tai tönimistä. Hiljaa maassa istuvat kerjäläiset olisi jätetty rauhaan.

perussuomalaiset  kerjääminen 




Viite