Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Iiro Törmä

Iiro Törmä

Pienet menestystarinat nostavat Suomen lamasta

20.2.2009 8.22

Jukka Vahti

Suomen on turha odottaa uutta Nokiaa talouden pelastajaksi. Valtion taloudellisesta tutkimuskeskuksen tutkimusjohtaja Aki Kangasharju sanoo, että nykyisestä talouskriisistä noustaan useamman Nokiaa pienemmän menestysyrityksen vetäminä, ainakin jos suomalaisesta yrityskentästä löytyy uskallusta ja ideoita.

”Olemme nyt aivan kriisin alussa. Jos verrataan tätä vuoteen 1991, ei silloinkaan vielä kukaan Nokiasta puhunut. En tosin usko, että nyt tulee minkäänlaista uutta Nokiaa, koska se olisi aivan liian hyvää ollakseen totta. Yhdelle pienelle maalle tuskin osuu kahta samanlaista jättipottia”, Kangasharju sanoo.

Talouskriisistä kärsivät nyt samat ikäryhmät kuin 1990-luvun alussa, vaikka viime laman kaltaista työttömyyden räjähtämistä ei tällä kertaa ole näköpiirissä. Työmarkkinoilta karsiutuvat ensimmäisinä iäkkäät työntekijät ja pätkätöitä tehneet nuoret, jotka ovat vasta vakiinnuttamassa paikkaansa työelämässä.

”Hyvinä aikoina pätkätöitä on ollut tarjolla, mutta nyt kun yritykset karsivat työntekijöitään, epätyypillisessä työsuhteessa olevat työntekijät karsitaan ensimmäisinä”, sanoo Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Jaakko Kiander.

Ennen kuin kriisi on ohi, moni menettää työnsä ja lukuisat yritykset päätyvät konkurssiin.

”Paljon hyviäkin yrityksiä kaatuu, jos tilanne pitkittyy. Pikku hiljaa alkaa näyttää siltä, että tästä voi tulla kahden tai kolmen vuoden mittainen jakso”, sanoo Valtion taloudellisesta tutkimuskeskuksesta vastikään eläkkeelle jäänyt Iikko B. Voipio.

Hänen mukaansa Suomen tulevaisuudennäkymät synkkenevät nopeasti.

Voipio työskenteli 1990-luvun lamavuosina työministeri Ilkka Kanervan avustajana.

Lue koko juttu lehdestä (Vihreä Lanka 8/2009)




Viite