Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

EUSP

Eu-palatsi. Pietarin eurooppalaisella yliopistolla on komeat puitteet, mutta vähän rahaa. EUSP

Eu-palatsi. Pietarin eurooppalaisella yliopistolla on komeat puitteet, mutta vähän rahaa.

Pietarin Eurooppalainen yliopisto on taas vaarassa

10.12.2008 11.54

Laura J. Rantanen

Pietarin Eurooppalaista yliopistoa uhkaa taas sulkeminen. Yliopiston yritys perustaa taloutensa säätiöpohjalle on kaatumassa jo lupautuneiden lahjoittajien vetäytymiseen.

Kansainvälinen talouskriisi on iskenyt venäläisiin yrityksiin kovaa. Neljä venäläistä rahoitus- ja teollisuusyritystä on aiemmin tänä vuonna luvannut lahjoittaa yli neljä miljoonaa dollaria Pietarin Eurooppalaisen yliopiston toimintaan.

Nyt yksi niistä on konkurssissa, ja vain yksi, kansainvälinen teräsyhtiö Severstal, on antanut osan lupaamastaan summasta.

Rahoituskriisin seurauksena yliopiston opettajien palkanmaksu on vaarassa. Osa heistä ei ole saanut palkkaansa tältä lukukaudelta.

Yliopisto oli vähällä joutua lopettamaan toimintansa viimeksi viime keväänä, kun viranomaiset sulkivat sen vedoten paloturvallisuuspuutteisiin. Silloin epäiltiin yleisesti, että kyse on verukkeesta ja sulkemiskäskyllä on poliittinen tausta.

Pietarin Eurooppalainen yliopisto on yksi Venäjän viimeisiä ei-valtiollisia korkeakouluja. "Paloturvallisuuskriisistä" se selvisi kansainvälisen tiedeyhteisön runsaslukuisten vetoomusten avulla. Nyt tarvitaan rahaa.




Viite