Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Puhisehdokkaat pikatestissä

30.4.2009 8.10

Jukka Vahti

ammattiliittojen keskusjärjestö SAK valitsee uuden puheenjohtajan 14. toukokuuta. Pääehdokkaat, SAK:n edunvalvontajohtaja Lauri Lyly (sd) ja paperiliiton liittosihteeri Petri Vanhala (sd), vastaavat Vihreän Langan vihertestiin.

Lauri Lyly

Viherkaulustyöpaikasta minulle tulee ensimmäiseksi mieleen... Tuulivoima. Vihertyöpaikka on sellainen, jossa haetaan teknisiä sovellutuksia ja käytäntöjä toisenlaisilla, luontoa turvaavilla ratkaisuilla.

Minun johtamani SAK parantaisi pätkätyöläisten asemaa... Pyrkimällä vähentämään pätkätöitä. Niiden pitäisi aina perustua vapaaehtoisuuteen. Lisäksi työehtosopimus- ja lakiratkaisuilla pätkätyöläisille pitää saada samat edut kuin toistaiseksi työsuhteessa olevilla työntekijöillä on. Tämä koskee erityisesti lomien kertymistä ja oman ammatillisen osaamisen kehittämistä. Myös palkkatason pitää olla sama.

Petri Vanhala

Viherkaulustyöpaikasta minulle tulee ensimmäiseksi mieleen... Vastuuntuntoinen työnantaja ympäristökysymyksissä. Uskon, että tulee sellaisia yrityksiä, jotka sitoutuvat erilaisilla sertifikaateilla huolehtimaan työntekijöistään ja ympäristöstä. Näistä yhtiöistä tulee myös erittäin mielenkiintoisia sijoituskohteita.

Minun johtamani SAK parantaisi pätkätyöläisten asemaa... Koska tämä on erityisesti tulevan sukupolven ongelma. Pitkiin työsuhteisiin ei päästä työuran alussa. SAK:n pitää kiinnittää nuoret entistä tiukemmin järjestönsä toimintaan.


Lisää aiheesta:



Viite