Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Jan Rudkiewicz

Ilmastoukko hymyilee.
viikon ilmastouutinen. Hiilinieluista ollaan pääsemässä sopuun.Jan Rudkiewicz

viikon ilmastouutinen. Hiilinieluista ollaan pääsemässä sopuun.

Ratkaisu lähestyy vaikeassa hiilinielukysymyksessä

10.6.2010 14.36

Lasse Leipola

Bonnin ilmastoneuvotteluissa otettiin tällä viikolla varovaisia askelia eteenpäin.

Erityisen tärkeänä ja vaikeana pidetyistä hiilinieluista voidaan päästä sopuun jo seuraavassa kokouksessa elokuussa tai viimeistään joulukuussa Cancúnissa, arvioi Suomen pääneuvottelija Sirkka Haunia.

”Eteneminen tässä asiassa on tärkeää, sillä on arvioitu, että kysymys on haitannut varsinaisten päästötavoitteiden sopimista.”

Ympäristöjärjestöjen mukaan Suomen kaavailema vertailutaso, joka vastaa 13,7 miljoonaa hiilidioksiditonnia, on aivan liian matala. Suomen metsien hiilinielu on arvioitu jopa 31,5 miljoonaksi tonniksi, joten Suomi saisi hyvitystä, vaikka hiilinielujen koko puolittuisi.

”Tässä on menty vähän asioiden edelle. Meiltä on jo pyydetty uutta arvioita ja lopullinen luku selviää vasta, kun tarkastusmenetelmistä päästään sopuun”, Haunia sanoo.

ilmastoneuvottelut  ilmastouutinen  hiilinielut 




Viite