Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Túrelio / Wikimedia Commons (CC-BY-SA)

Grönlanti.
Ohenevaa jäätikköä. Túrelio / Wikimedia Commons (CC-BY-SA)

Ohenevaa jäätikköä.

Reuters: Grönlannin sulaminen arvioitua pienempi uhka

24.1.2013 9.22

Lasse Leipola

Grönlannin jäätikkö sulaa ilmaston lämpenemisen myötä aiemmin pelättyä hitaammin, arvioi kansainvälinen tutkimus. Uutistoimisto Reutersin mukaan yhteensä 300 tutkijaa 14 eri maasta on selvittänyt, kuinka suuri osa Grönlannista suli lämpimän ajanjakson aikana 115 000–130 000 vuotta sitten niin sanotun Eem-interglasiaalin aikana.

Tutkijoiden mukaan Grönlannin jäätiköstä suli tuolloin noin 400 metrin kerros, joka vastaa noin neljännestä jäätikön kokonaismassasta.

Meren pinta nousi Eem-kaudella 4–8 metriä, josta Grönlannin osuus oli kuitenkin vain noin 2 metriä. Tuoreen tutkimuksen mukaan myös tulevaisuudessa vähintään puolet merenpinnan noususta tulee Antarktikselta.

Odotettua vähäisemmän sulamisen lisäksi tutkijat yllättyivät, että jäänäytteiden perustella lämpötila oli aiemmin luultua korkeampi – noin 8 astetta enemmän kuin nykyisin.

Naturessa julkaistua tutkimusta johtanut professori Dorthe Dahl-Jensen Kööpenhaminan yliopistosta arvioi, että tuota ajanjakoa vastaava lämpötilataso saavutetaan seuraavan sadan vuoden aikana.

Koska arktisten alueiden arvioidaan lämpenevän kaikkein eniten, edellyttää kahdeksan asteen nousu Grönlannissa vain 2–3 asteen nousua globaalissa keskiarvossa. Myös Grönlannin sulamisen kiihtymisestä on jo merkkejä. Esimerkiksi viime kesänä lähes koko Grönlannin pinta oli sulamisveden peitossa.

Edellisen vuosisadan aikana merenpinta nousi 17 senttiä ja tälle vuosisadalle YK ennustaa 18–59 sentin nousua. Tosin muutama viikko sitten Nature Climate Changessa julkaistiin tutkimus, jonka mukaan myös huomattavasti suurempi, 84 sentin nousu, on mahdollinen.




Viite