Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Reuters: Yhdysvaltain korkein oikeus kieltäytyi leikkaamasta päästöjä

21.6.2011 9.29

Lasse Leipola

Yhdysvaltain korkein oikeus hylkäsi eilen maanantaina viittä energiayhtiötä vastaan nostetun kanteen ja kumosi siten alemman oikeusasteen tekemän päätöksen. Asiasta kertova uutistoimisto Reuters kutsuu ratkaisua korkeimman oikeuden merkittävimmäksi ympäristöpäätökseksi sitten vuoden 2007.

Kanteen kohteena olleet viisi energiayhtiötä tuottavat noin kymmenen prosenttia Yhdysvaltain päästöistä.

Oikeusjuttu sai alkunsa vuonna 2004, kun energiayhtiöitä vastaan nostettiin kanne, jonka mukaan nämä ovat päästöillään kiihdyttäneet ilmastonmuutosta ja aiheuttaneet siten haittaa Yhdysvaltain väestölle. Tavoitteena oli saada oikeus määräämään yhtiöt tekemään päästöleikkauksia.

Korkeimman oikeuden päätöksen mukaan kasvihuonekaasupäästöjen rajoittaminen kuuluu kuitenkin ympäristövirasto EPA:lle. Linjaus perustuu sen vuonna 2007 tekemään päätökseen, jonka mukaan kasvihuonekaasut lasketaan ilmansaasteiksi. Päätöksessä muistutettiin, että EPA:n tekemistä ratkaisuista voi tarvittaessa tehdä valituksen.

EPA ei kuitenkaan toistaiseksi ole puuttunut päästöihin. Republikaanit ovat myös yrittäneet saada läpi lain, joka veisi virastolta oikeuden puuttua päästöihin. Esitys kuitenkin kaatui senaatissa viime huhtikuussa.

ilmastonmuutos  päästöt 




Viite