Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

SXC

Peltotöitä.
Enemmän irti. YK:n ruokajärjestö uskoo, että ruokatuotantoa voidaan tehostaa niin paljon, että ruokaa riittää yli yhdeksälle miljardille ihmiselle.SXC

Enemmän irti. YK:n ruokajärjestö uskoo, että ruokatuotantoa voidaan tehostaa niin paljon, että ruokaa riittää yli yhdeksälle miljardille ihmiselle.

Ruokaa saattaa sittenkin riittää kasvavalle ihmiskunnalle

24.9.2009 13.05

Lasse Leipola

Maailman ruuantuotannon pitää kasvaa 70 prosenttia vuoteen 2050 mennessä, jotta ruokaa riittää kaikille. YK:n ruokajärjestö FAO:n arviossa maapallon väkiluku kasvaa 2,3 miljardilla yhteensä 9,1 miljardiin.

”FAO on varovaisen optimistinen sen suhteen, että maailma pystyy ruokkimaan itsensä vuonna 2050”, sanoo apulaisjohtaja Hafez Ghanem järjestön tiedotteessa.

Esimerkiksi viljatuotannon tulee kasvaa kahdesta miljardista tonnista kolmeen miljardiin tonniin.

Järjestö arvioi, että 90 prosenttia ruuantuotannon lisäyksestä saavutetaan tehostamalla viljelyä. Viimeinen kymmenen prosenttia saavutetaan kasvattamalla viljelyalaa 120 miljoonalla hehtaarilla.

Roomassa pidetään lokakuun puolivälissä FAO:n järjestämä konferenssi, jossa pohditaan, miten ihmiskunta ruokitaan vuonna 2050.

ruoka 




Viite