Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

S-ryhmä heittää rahaa tuuleen

6.9.2012 13.02

Juha Honkonen

Viime viikolla ydivoimayhtiö Fennovoimasta lähtenyt S-ryhmä investoi yli 200 miljoonaa euroa tuulivoimaan.

Ryhmään kuuluvan S-voiman ja energiayhtiö St1:n yhdessä omistama Tuuliwatti satsaa lähivuosina tuulivoimaan lähes puoli miljardia euroa. Rahoilla rakennetaan Porin edustalle ja Perämerelle useita voimaloita ja tuulipuistoja.

”Tämän vuoden loppuun mennessä Tuuliwatti on Suomen suurin tuulivoiman tuottaja, ja vuonna 2016 S-voiman käyttämästä sähköstä kolmannes tuotetaan tuulivoimalla”, S-voiman toimitusjohtaja Antti Heikkinen sanoo.

S-ryhmän energiapäätöksissä yksi ratkaiseva tekijä on ollut tuulivoimalle myönnetty syöttötariffi eli takuuhinta.

Heikkinen haluaa tähdentää, ettei tuulivoima ole ainoa järkevä tapa tuottaa energiaa.




Viite