Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

SXC

Moottoritie.
Päästöt kuriin. Uusien autojen keskimääräiset kilometripäästöt pitäisi saada 132 grammasta 95 grammaan vuoteen 2020 mennessä.SXC

Päästöt kuriin. Uusien autojen keskimääräiset kilometripäästöt pitäisi saada 132 grammasta 95 grammaan vuoteen 2020 mennessä.

Saksan autoteollisuus sai taas lisäaikaa päästörajojen vesittämiseen

15.10.2013 9.29

Lasse Leipola

Saksan autoteollisuus sai haluamansa Luxemburgissa eilen maanantaina järjestetyssä EU:n ympäristöministerien kokouksessa. Saksan hallituksen painostuksesta autojen päästöjä koskevaa suunnitelmaa sorvataan vielä kerran.

Jo kesäkuussa sovittiin alustavasti siitä, että autovalmistajat velvoitetaan pysymään vuodelle 2020 sovittujen päästörajojen sisällä. Saksa kuitenkin onnistui jo tuolloin estämään sopimuksen lopullisen sinetöimisen. Maata hiertää erityisesti se, että päästörajojen saavuttaminen on sen suuria autoja suosivalle autoteollisuudelle vaikeampaa kuin esimerkiksi ranskalaisille tai italialaisille.

Alustavakin sopu sisälsi heikennyksiä komission alkuperäiseen esitykseen verrattuna. Erityisen ekologisien autojen valmistamista saatavien, kertoimella laskettavien superkrediittien vuoksi 95 gramman tavoitteeseen voisi Greenpeacen arvion mukaan päästä jopa 105 gramman päästöillä.

Uutistoimisto Reutersin mukaan kesäkuussa tehty paketti avataan vielä kertaalleen, mutta se on määrä saada valmiiksi ”viikoissa, ei kuukausissa”. Saksan ympäristöministeri Peter Altmaierin mukaan kyse ei ole periaatteellisesta vastustuksesta vaan siitä, että ilmastonmuutosta hillitään joustavasti siten, ettei Euroopan autoteollisuuden kilpailukyky vaarannu.

”Olen vakuuttunut, että löydämme sellaisen ratkaisun. Voimme löytää sen lähiviikkoina”, Altmaier sanoi Reutersille.

Greenpeacen liikennepolitiikasta EU-tasolla vastaava Franziska Achterberg on kuitenkin vakuuttunut, ettei Saksa tule lopulta samaan, mitä haluaa.

”Euroopan parlamentin on pysyttävä kovana ja torjuttava Saksan vaatimukset, jotka ainoastaan vahingoittavat ympäristöä, aiheuttavat kustannuksia kuluttajille ja hidastovat teknologian kehittämistä”, Achterberg sanoo järjestön sivuilla.

liikenne  päästöt  autoilut 




Viite