Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Saksassa järjestetään huhtikuussa ylimääräinen ilmastokokous

23.2.2010 12.32

Lasse Leipola

YK järjestää huhtikuussa ylimääräisen ilmastokokouksen. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters.

Kyseessä on Kööpenhaminan ilmastokokouksen jälkeen ensimmäinen kerta, kun kaikkien 194 jäsenmaan edustajat kokoontuvat yhteen.

Tanskan ilmasto- ja energiaministeri Lykke Friis arvio Reutersin haastattelussa, että ilmastoneuvottelujen vauhti on jälleen kiihtymässä. Friis osallistui YK:n eiliseen ilmastotapaamiseen, jossa sovittiin huhtikuun kokouksesta.

”Ilmapiiri oli myönteinen ja rakentava. Kaikki osalistujat odottavat innolla neuvottelujen etenevän”, Friis sanoi.

Aiemmin ilmastoneuvottelijoiden aikataulussa on ollut ainoastaan niin ikään Bonnissa pidettävä kokous touko-kesäkuun vaihteessa sekä neuvottelut ensi joulukuussa Meksikon Cancunissa. Huhtikuussa päätetään myös, tarvitseeko vuoden aikana järjestää muita kokouksia.

ilmastoneuvottelut 




Viite