Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Satu Hassi pyrkii Tampereen pormestariksi

21.9.2012 15.11

Lasse Leipola

Vihreiden europarlamentaarikko Satu Hassi ilmoitti tänään perjantaina olevansa käytettävissä Tampereen pormestariksi.

Tiedotustilaisuudessaan hän nosti esille muun muassa ilmastoystävällisyyden, joukkoliikenteen ja inhimilliset palvelut.

”Esimerkiksi ikääntyvän pariskunta tarvitessa laitoshoitoa heidän tulee niin halutessaan päästä samaan paikkaan. Kaupungin tulee myös suosia lähiruokaa ja oman alueen yrittäjyyttä”, Hassi sanoo sivuillaan.

Hän haluaa myös purkaa kunnallisen päätöksenteon ja rakennusliikkeiden kytkyt.

”Tuo napanuora tulee esiin ylimitoitettuina rakennushankkeina, ajankohtaisina tamperelaisina esimerkkeinä Keskusareena sekä Santalahteen suunnitellut ylikorkeat talot, jotka peittäisivät maiseman Pispalasta Näsijärvelle”, Hassi sanoo.

Hassin pormestarikampanjan tueksi on perustettu kansalaisvaltuuskunta, johon kuuluvat muun muassa professori Jorma Sipilä ja toimittaja Maila-Katriina Tuominen.

Jos Hassi valitaan tehtävään ja hän aloittaa pormestarina tammikuussa 2013, noussee eurovaaleissa neljänneksi eniten ääniä saanut vihreä Jyrki Kasvi hänen tilalleen europarlamenttiin, koska varasijalla ollut Tarja Cronberg siirtyi jo aiemmin kehitysministeriksi siirtyneen Heidi Hautalan paikalle.

vihreät  tampere 




Viite