Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Sivusto: Google tukee ilmastoskeptikkoja

11.7.2013 8.03

Lasse Leipola

Google on järjestämässä varainkeruutilaisuutta Yhdysvaltain senaatin tunnetuimmalle ilmastoskeptikolle. Asiasta kertoo Think Progress -sivusto.

Republikaani Jim Inhofe on usein kutsunut ilmastonmuutosta huijauseksi. Netissä kerätään nyt nimiä tänään torstaina järjestettäväksi aiotun tilaisuuden perumiseksi.

"Google on ollut yritysmaailman edelläkävijä ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa ja sen tuki valehtelijoille on valtava virhe", addressissa todetaan.

Brittilehti Guardianin mukaan Google puolustautuu sillä, että se järjestää säännöllisesti tukitilaisuuksia molempien puolueiden edustajille, eikä se tarkoita sitä, että he olisivat kaikista asioista samaa mieltä heidän kanssaan. Esimerkiksi Inhofe edustaa senaatissa Oklahoman osavaltiota, jossa Googlella on kaksi suurta palvelinkeskusta.

Washington Post paljasti kesäkuussa, että Google oli suurin Competitive Enterprise Instituten vuosijuhlan tukijoista. Hakukonejätti lahjoitti 50 000 dollaria etujärjestölle, joka on lobannut hiilidioksidipäästöjen puolesta motolla "He kutsuvat sitä saasteeksi, me kutsumme sitä elämäksi". Google ei ollut ainoa CEI:n tilaisuutta tukenut teknologiayhtiö, sillä Facebook antoi tarkoitukseen 25 000 dollaria.

ilmastonmuutos 




Viite