Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Suden salametsästäjät iskivät: Poliisi tutkii törkeää metsästysrikosta

9.2.2014 13.55

Sammeli Heikkinen

Poliisi selvittelee Tohmajärven Värtsilässä epäiltyä suden salametsästystapausta. Toistaiseksi tutkinnasta ei kerrota paljon.

"Meille on eilen (lauantaina) kirjattu rikosilmoitus törkeästä metsästyrikoksesta, jossa sutta on ammuttu metsästystarkoituksessa. Esitutkinta on aloitettu, eikä siitä oikein sen enempää voi tässä vaiheessa kertoa", rikoskomisario Simo Hämäläinen Itä-Suomen poliisista kertoo.

Vihreän Langan saamien tietojen mukaan susien salametsästykseen liittyvää liikehdintää on havaittu tänä viikonloppuna myös pohjoisempana Itä-Suomessa. Poliisi ei ole tätä tietoa vahvistanut.

Salametsästyksestä on varoitettu jo ennen viikonloppua. Pohjois-Karjalan luonnonsuojelupiiri julkaisi torstaina järjestäytymiskokouksensa jälkeen tiedotteen, jossa kerrottiin järjestäytyneen salametsästyksen olevan huolestuttavan laajaa Pohjois-Karjalassa.

Tiedotteen mukaan salametsästyksestä saatiin vihiä jo viime viikonloppuna. Luonnonsuojelupiirin havaintojen mukaan salametsästykseen viittasi tiheä liikenne pantasuden paikannusalueen tienoilla Sonkajärvellä Pohjois-Savossa. Liikkeellä oli henkilöitä moottorikelkoilla ja maastoautoilla.

Tiedotteessa kerrottiin salametsästykseen viittaavasta toiminnasta Tohmajärven Värtsilässä myös viime viikonloppuna. Siellä poliisi siis kirjasi eilen lauantaina epäilyn suden salametsästyksestä.

Pohjois-Karjalan poliisi taas kirjoitti lauantaina Facebook-sivullaan, että RKTL:n pantasusipalvelun ilmoittamien pantasusien olinpaikkojen tienoilla pyörii omituisen paljon metsästäjiä ja koiria. Poliisi muistutti, että törkeästä metsästysrikoksesta rangaistus on neljä vuotta.

Ensimmäisenä Värtsilän tapauksesta kertoneen sanomalehti Karjalaisen mukaan laittomassa jahdissa ammuttiin yhtä sutta. Toistaiseksi ei ole varmuutta siitä, kuoliko susi tai ovatko salametsästäjät saaneet tapettua susia muualla viikonlopun aikana.

 

luonto  rikollisuus  salametsästys  susi 




Viite