Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

SXC

Hedelmätiski.
Sunnuntai uhkaa. Sunnuntaikauppa vähentäisi jätteeksi päätyvien elintarvikkeiden määrää. SXC

Sunnuntai uhkaa. Sunnuntaikauppa vähentäisi jätteeksi päätyvien elintarvikkeiden määrää.

Sunnuntaiaukiolo keventäisi kaupan jätekuormaa

19.11.2008 13.38

Vihreä Lanka

Sunnuntaikauppa vähentäisi jätteeksi päätyvän ruuan määrää. Kauppalehti kertoo tänään keskiviikkona, että suuri osa ruokakauppojen hävikistä on pilaantunutta ruokaa.

”Maanantaisin on paljon enemmän poisheitettävää, kun elintarvikkeet ovat seisseet lauantai-illasta alumiinisten verhojen takana”, Ruokakeskon johtaja Petteri Niemi sanoo Kauppalehdelle.

Hänen mukaansa asiaa ei ole selvitetty tarkemmin, mutta arkijärjen mukaan sunnuntaikauppa vähentäisi tällaista hävikkiä.

Erityisen ongelmallisia ovat tuoretuotteet, joita on hankittava pilaantuvaksi asti, jotta tarvittaessa lauantain viimeisellekin asiakkaalle riittää tuotetta. Esimerkiksi hedelmien ja vihannesten hävikki voi olla jopa kymmeniä prosentteja.

Hallitus käsittelee kauppojen sunnuntaiaukioloa iltakoulussa tänään.

ruoka 




Viite