Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Suomelle mallia demokratiaan Virosta

23.2.2012 13.54

Jukka Vahti

Samaan aikaan kun Suomen eduskunnassa otetaan varovaisia askeleita 2010-luvun digiyhteiskunnan suuntaan, Virossa esimerkiksi sähköinen äänestäminen ja julkiset verkkopalvelut ovat jo muuttuneet kokeiluista arkipäiväksi.

Tämän vuoksi eduskunnan tulevaisuusvaliokunta lähtee maaliskuussa tutustumaan naapurimaan ratkaisuihin osana valtionhallinnon sähköisen asioinnin ja demokratian vauhdittamisohjelman pilottihanketta.

Virossa julkiset palvelut ovat saatavissa verkosta, yhden portaalin kautta. Viranomaistoiminnot on siirretty sähköiseen muotoon, samoin kuin lainsäädäntöön liittyvät dokumentit.

Jo pari vuotta sitten yli 80 prosenttia virolaisista käyttää sähköistä henkilökorttia, jota voi käyttää sähköiseen allekirjoittamiseen. Sähköinen äänestäminen Virossa aloitettiin jo vuoden 2005 kuntavaaleissa.




Viite