Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Suomen ympäristökeskus

Kartta.
Haitat kartalla. Syken arvion mukaan Laakajärvi on lievästi kuormittunut alue, johon kohdistuvien haittojen taso on vielä avoin.Suomen ympäristökeskus

Haitat kartalla. Syken arvion mukaan Laakajärvi on lievästi kuormittunut alue, johon kohdistuvien haittojen taso on vielä avoin.

Suomen Luonto: Kymmenien kalojen joukkokuolema Talvivaaran lähijärvessä

13.11.2012 12.57

Lasse Leipola

Ammattikalastajat löysivät Laakajärveltä noin 20 nopeasti kuollutta madetta viikko ennen Talvivaaran vuodon paljastumista, kertoo Suomen Luonto.

Pohjois-Savon ely-keskuksen mukaan kalat eivät kuolleet ainakaan hapenpuutteeseen vaan kyseessä on ollut joku muu nopea olosuhteiden muutos.

Talvivaaran viestintäpäällikön mukaan julkisuudessa esiintynyt vuoto alkoi aikaisintaan 3. marraskuuta, joten kalakuolemat eivät voisi liittyä siihen.

Suomen ympäristökeskuksen eilen maanantaina julkaiseman arvion mukaan nikkelivuodon vaikutuksen maksimi ajoittuu vasta ensi kesään.




Viite