Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Sammeli Heikkinen

Hanhien pesintä on jo vauhdissa Helsingissä. Valkoposkihanhiparin roolijako on selvä: Naaras hautoo, koiras vartioi.Sammeli Heikkinen

Hanhien pesintä on jo vauhdissa Helsingissä. Valkoposkihanhiparin roolijako on selvä: Naaras hautoo, koiras vartioi.

Suomen naarashanhet ottavat ulkomaisia puolisoita

12.5.2011 10.33

Sammeli Heikkinen

Valkoposkihanhien pesintä on täydessä vauhdissa Etelä-Suomessa. Hautovat naaraat ovat suomalaisia, mutta vieressä vahtia pitävä koiras voi hyvin olla kotoisin hyiseltä Pohjois-Venäjän tundralta.

Vanhempi tutkija Markku Mikkola-Roos Suomen ympäristökeskuksesta kertoo, että rengastustietojen perusteella arktinen kanta ja Itämeren alueella pesivät hanhet sekoittuvat keskenään paljonkin. Tämä johtuu hanhien parinmuodostustavasta.

"Hanhet pariutuvat talvehtimisalueella. Naaras valitsee koiraan ja koiras taas seuraa naarasta pesimäalueelle."

Naaras palaa pesimään syntymäseudulleen. Siten esimerkiksi helsinkiläisiä ja turkulaisia hanhikoiraita pesii arktisilla alueilla.

Mikkola-Roosin mukaan valkoposkihanhi pesii vasta kolmantena kesänään. Edellisenä vuonna syntyneet linnut kyllä muuttavat pesimäalueelle, valtaavat ehkä reviirin ja saattavat harjoitella jo pesimistäkin. Munia, saati poikasia nämä nuoret parit saavat aikaan vain äärimmäisen harvoin.

Viime syksynä valkoposkihanhikannaksi laskettiin hieman yli 14 000 lintua. Kannan kasvu pysähtyi tuolloin ensi kertaa Suomessa. Syyksi arvioitiin ankaraa talvea. Myös viime talvi oli rankka hanhien talvehtimisalueilla Itämeren etelärannalla.

Kova talvi näyttääkin vaikuttaneen kantaan, esimerkiksi Helsingissä Harakan saaressa pesivien hanhien määrä näyttää jäävän viime vuotta pienemmäksi. Kyse voi tosin olla myös siitä, että talvehtimisalueilla laihtuneiden hanhien on laidunnettava tavallista enemmän päästäkseen pesintäkuntoon.

linnut  valkoposkihanhi 




Viite