Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Suomi on ilmastopolitiikassa yhtä hyvä kuin Valko-Venäjä

18.11.2013 11.52

Lasse Leipola

Suomen ilmastopolitiikka on samaa tasoa kuin Valko-Venäjällä, arvioi tuore raportti. Saksalainen Germanwatch-kansalaisjärjestö julkisti tänään The Climate Change Performance Index 2014 -raportin, jossa on arvioitu yhteensä 58 maan ilmastopolitiikkaa. Raportissa käsiteltyjen maiden osuus globaaleista päästöistä on yli 90 prosenttia.

Vuosittain julkaistavassa raportissa ei jaeta sijoja 1–3, koska yksikään maa ei ole vielä tehnyt riittävästi ansaitakseen paikan palkintopallilla. Parhaana maana, sijalla neljä, jatkaa Tanska. Ruotsi sen sijaan on pudonnut viidenneltä sijalta seitsemänneksi: Britannian ja Portugalin noustessa ohi.

Suomi on noussut kuusi paikkaa sijalle 32, mutta on edelleen EU-maiden pohjasakkaa. Suomea heikompaa ilmastopolitiikkaa harjoittavat unionissa vain Bulgaria, Tsekki, Kroatia, Puola, Kreikka ja Viro. Raportin mukaan Suomen osuus globaaleista päästöistä on 0,17 prosenttia, vaikka osuus väestöstä on vain 0,08 prosenttia.

Germanwatchin toisessa tuoreessa raportissa todetaan, että EU on menettänyt edelläkävijän asemansa ilmastonmuutoksen hillinnässä. The End of EU Climate Leadership -raportin mukaan EU:n esimerkki on kannustanut muita maita parannuksiin, mutta samalla EU on jämähtänyt paikoilleen omassa ilmastopolitiikassaan.

ilmastonmuutos 




Viite